21.2.2019
Teksti Marjatta Ikonen
Kaukana ovat ne ajat, kun palvelukseen haluttiin konekirjoitustaitoinen sihteeri. Nyt etsitään nuorta moniosaajaa, joka on ehtinyt tehdä pitkän uran, hallitsee viisi kieltä ja on sosiaalinen ongelmanratkaisija oman toimensa ohella. Työn määrä ei ole vähentynyt, mutta tekijöitä ei ole enää varaa palkata kuten ennen. Lisäksi osan töistä tekevät tietokoneet – ihan oikeasti – ja toisaalta osan työstä aiheuttavat erilaiset järjestelmät ja niiden käyttäminen.
PÄIVI KUPIAS on työskennellyt pitkään työyhteisöjen, esimiestyön ja johtamisen sekä niiden kehittämisen parissa. Hän toimii itse työnohjaajana, coachina ja valmentajana sekä kouluttaa – niinikään -työnohjaajia, coacheja ja mentoreita. Lisäksi hän on kirjoittanut useita julkaisuja, jotka käsittelevät eri ohjausmuotoja.
Kupias on nähnyt työelämän muutoksen – ja ennen kaikkea siitä aiheutuvat ongelmat: multitaskaaja ei enää palaudu ja jaksa työssään samalla tavalla kun esiäidit ja – isät. Suorittavaa työtä, jossa voi jättää aivot narikkaan töihin tullessa, on yhä vähemmän. Työ vaatii kaiken huomion ja laittaa aivot koville.
Onneksi yhä useampi organisaatio tajuaa tämän ja hakee apua ammattilaisilta. Tosin joskus voi olla vaikea tietää, löytyykö paras apu coachingista, työnohjauksesta vai mentoroinnista.
– Ainakin tarvitaan pysähdyspaikkoja, jolloin voi pohtia, mihin me olemme ole menossa, mitä työssämme on olennaista ja miten sitä pitäisi priorisoida, Kupias sanoo painokkaasti.
– Tehokkuus on viety niin pitkälle, että työssä ei ole aikaa pysähtyä ja sitä juuri tarvittaisiin, pohtii Kupias.
– Ettei heti syöksyttäisi tekemään epäolennaisia töitä – prokrastinaatio (”asioiden lykkääminen”) on joskus hyvä asia. Palautumisen merkitys aletaan pikkuhiljaa ymmärtää.
– Touhukkuus ei ole merkki ahkeruudesta tai ainakaan olennaisten asioiden tekemisestä, Kupias sanoo.
OMAN TYÖN HALLINTA on yksi tärkeistä keskustelunaiheista niin coachingissa, työnohjauksessa kuin mentoroinnissakin.
– Töitä on niin paljon, että kaikkea ei pysty tekemään tai ei ainakaan niin hyvin kuin itse haluaisi, Kupias sanoo.
– Lisäksi työtä voidaan kehittää loputtomasti. Ihmisten pitää oppia johtamaan omaa työtänsä ja tähän kuuluu olennaisena osana työn rajaaminen ja priorisoiminen.
Eikä esimiestyökään pysy välttämättä mukana.
– Esimiehet johtavat entisin opein ja tämä aiheuttaa konflikteja varsinkin asiantuntijaorganisaatioissa
OHJAUKSESSA (työnohjaus ja coaching) kuunnellaan ja kysellään ja autetaan ohjattavaa mm. jäsentämään oman työnsä vaatimuksia, itselle tärkeitä arvoja ja mahdollisuuksia tuunata omaa työtään.
– Tätä samaa voitaisiin hyvin tehdä myös organisaatioiden sisällä, sanoo Kupias.
– Tämä edellyttäisi kuitenkin vuorovaikutuksen muuttumista ja ohjaustaitojen kehittämistä organisaatioiden sisällä.
Kupiaksen mielestä tämä on ihan mahdollista, mutta vaatii ajattelutavan muutosta.
– Sitä odotellessa ulkoinen ohjaus voi olla iso henkireikä. Yksilöohjauksen sijaan ryhmänohjaus voisi olla tehokkaampi muoto saada ohjausta useamman henkilön ulottuville, sanoo Kupias.
– Ryhmä myös oppii ohjaamaan toinen toisiaan.
KUPIAS ON hieman huolissaan siitä, miten meitä kannustetaan ja tuetaan kehittymään
erilaisissa ohjauksissa.
– Vain taivas on kattona kaikelle kehittymiselle.
Usko, että ihminen on muovattavissa millaiseksi tahansa toisaalta lohduttaa ja luo innostavia näköaloja, toisaalta hengästyttää, kun mikään ei riitä.
– Aina voi olla parempi ihminen, työntekijä, puoliso, vanhempi ja vaikka mikä, sanoo Kupias.
Onneksi kehittymispuheen rinnalle on kuitenkin tullut yhä useammin riittävyys ja armollisuus itseä ja muita kohtaan.
