Ihminen on aika epeli

2.1.2023
Teksti: Minna-Rosa Kanniainen

Vuosi on taas vaihtunut. Ja kukapa meistä jäisi viime vuotta kaipaamaan. Mutta onko syytä optimismiin?

Palaan mielessäni viime syksyn Nordic Business Forumiin, jossa Yuval Noah Harari puhui tulevaisuudesta. Hararia ei tunneta suurena optimistina. Puheessaan viime syksynä hän totesi, että olemme pudonneet kallion jyrkänteeltä, eikä mitään vanhaa tai uutta normaalia tule enää ikinä.

Hänen puheensa varsinainen aihe oli tulevaisuudessa tarvittavat taidot. Olen jo pitkään vältellyt kaikkia puheenvuoroja tästä aiheesta, koska jokainen taitolistaus, jonka olen lukenut viimeisen kymmenen vuoden aikana on tuntunut jo valmiiksi vanhentuneelta. Mutta Harari on yksi aikamme suurimpia ajattelijoita, joten päätin haastaa itseäni ja kuunnella.

Taitolistan sijaan Harari puhui automaatiosta, robotiikasta ja tekoälystä. Miten ne vaikuttavat meidän työmme tulevaisuuteen? Hararin mukaan olemme pelänneet niiden vievän työpaikkamme viimeiset kaksisataa vuotta. Mutta aina työ on muotoutunut uudelleen. Kyse ei ole työn määrästä, vaan sen alati muuttuvasta muodosta – ja meidän kyvystämme sopeutua siihen.

Mihin kaikkeen tekoäly ja koneet pystyvät tulevaisuudessa, ja mikä jää meidän tehtäväksemme? Koneet päihittävät ihmisen jo nyt helposti kaikissa älykkyyttä vaativissa tehtävissä. Myös luovuus – sikäli kun se määritellään säännöllisyyksien havaitsemiseksi ja niiden rikkomiseksi – on koneille helppoa. Meillä on jo monia esimerkkejä myös tekoälyn tunnetaidoista. Koneiden havainnointikykyä eivät häiritse niiden omat tunnetilat, koska niitä ei ole. Niistä voi tulla tulevaisuudessa taitavampia tunnistamaan meidän tunnetilojamme kuin me itse.

Korkea koulutustasokaan ei välttämättä suojaa meitä koneiden ylivertaisuudelta. Korkeaa koulutustasoa vaativat ammatit, kuten vaikkapa lääkärin tekemä diagnoisointi on osittain hyvinkin helppoa antaa tekoälyn suoritettavaksi. Mekaanisempia tehtäviä voi sen sijaan olla vaikeampi automatisoida.

Mitä meille siis jää? Riippuu siitä, mistä haluamme tulevaisuudessa maksaa, sanoo Harari. Jos halutaan ystävyyttä tai luoda suhteita muihin ihmisiin, koneet eivät voi sitä korvata. Samoin urheilijoilla ja shakinpelaajilla tulee robotiikasta huolimatta edelleen olemaan töitä tulevaisuudessa, koska haluamme nähdä heidän tekemisessään inhimillisen tekijän vaikutukset.

Keskeisin tarvittava taito tulevaisuudessa tulee siis olemaan mukautuminen uudenlaiseen työhön, uudelleen ja uudelleen. Meidän tulee pystyä luomaan nahkamme ja uudistumaan, keksimään itsemme uudelleen koko (jatkuvasti pitenevän) työuramme ajan. Tämä ei ole helppo tehtävä, ja me ihmiset tulemme tarvitsemaan tukea siihen.

Näen tämän ohjaustyön suurena haasteena. Meidän ohjaustyötä tekevien ja muiden oppimista tukevien tulee pystyä tukemaan ihmisiä heidän omassa uudelleenluomistyössään. Meidän tehtävämme on auttaa ihmisiä näkemään omat vaihtoehtonsa laajemmin, tunnistamaan omat voimavaransa, avaamaan näkökulmia ja mahdollistamaan muutos kerta toisensa jälkeen. Kierrättämään kaleidoskooppia moniin eri suuntiin.

Miten tulemme onnistumaan tässä? Harari ei anna vastausta siihen, ollako optimistinen vai pessimistinen tulevaisuuden suhteen. Sen sijaan hän peräänkuuluttaa vastuullisuutta. Tulevaisuus riippuu meidän valinnoistamme. Hän kuitenkin muistuttaa, että ihmismielen potentiaali on edelleenkin pitkälti alikäytössä. Niinistön sanoin: ”Ihminen on aika epeli eläväiseksi”. Käytämme oman energiamme parhaiten tutkimalla omaa mieltämme ja sen potentiaalia.

Parempaa, vastuullisempaa ja avaramielisempää uutta vuotta siis!

KIRJOITA HAKUSANA TÄHÄN JA PAINA ENTERIÄ