Pelastakaa mentorointi!

Onko mentoroinnin hieno perusidea hämärtymässä?

20.2.2013
Teksti: Päivi Kupias ja Raija Peltola

Mentorointi on perinteinen, hieno kehittämisen muoto, joka on tällä hetkellä suuressa suosiossa suomalaisessa työelämässä. Mentorointia ollaan kuitenkin vesittämässä, sillä sitä luisutetaan yhä enemmän puhtaan coachingin suuntaan. Mentoroinnissa ja coachingissa on yhteisiä piirteitä ja molemmissa voi soveltaa samanlaisia työskentelytapoja. Niissä on kuitenkin erilaiset perusideat, jotka täytyy huomioida. Näin kummankin ohjausmuodon hienot erityispiirteet saadaan parhaalla mahdollisella tavalla hyödynnettyä.

Mentoroinnissa kokeneempi ammattilainen, mentori, ohjaa kokemattomampaa ja kehittymishaluista aktoria. Mentorin ei tarvitse olla ohjaamisen ammattilainen, vaan riittää, että hän tuo oman osaamisensa ja kokemuksensa aktorin käyttöön. Mentorin ymmärrys omasta roolistaan aktorin oppimisen tukijana sekä molempien hyvät vuorovaikutustaidot edistävät hyvän ja kehittävän mentorointisuhteen syntymistä. Riittävän hyvää mentorointia syntyy kuitenkin aivan tavallisilla työelämätaidoilla.

Mentorointi-innostuksen kanssa samanaikaisesti Suomessa eletään myös coaching-boomia. Monet esimiehet ja työelämäohjaajat harjoittelevat kuuntelemisen ja kyselemisen taitoja. Coachin perustehtävänä on vahvistaa valmennettavan voimavaroja selkiyttämään ja saavuttamaan omia tavoitteitaan. Coach ei ole konsultti eikä valmennettavan ongelmien ratkaisija. Hänen ei tarvitse edes tietää valmennettavan työn sisällöistä. Hänen tehtävänsä on auttaa kysymyksin ja joskus myös ihmettelyin valmennettavaa löytämään itse vastaukset asettamiinsa kysymyksiin. Coachingiin liittyvään ratkaisukeskeiseen ajatteluun kuuluu se, että ihmisillä itsellään on tietoa ja osaamista heitä askarruttavissa asioissa, jonkun pitää vaan auttaa heitä löytämään ne. Monet coachingin ammattilaiset ja osaajat toimivat myös mentoreina ja soveltavat tätä ohjausosaamistaan siinä.

Hämmennystä ja ongelmia aiheutetaan sillä, jos mentori heittäytyy pelkästään coachingin maailmaan. Tällöin tilanteessa on kokenut ammattilainen, joka ei kuitenkaan jaa mitään omasta kokemuksestaan. Pahimmillaan hän suorastaan ”pihtaa” osaamistaan ja kokemuksiaan. Olemme kuulleet useamman aktorin turhautuneena kertovan, että mentori istuu osaamisensa ja kokemustensa päällä ja heittää aina pallon takaisin, vaikka aktori kysyisi millaista asiaa tahansa. Yksinkertaiseen kysymykseen saa lähes aina vastauksen: ”Mitä itse ajattelet asiasta?” Kaunis ajatus aktorin osaamisen tukemisesta voi kääntyä turhauttavaksi kissa-hiiri-leikiksi: ”Minulla on kyllä valtavan paljon ajatuksia ja kokemuksia, mutta kaiva vaan nyt itse omasta päästäsi se vastaus”. Mihin tällöin tarvitaan saman alan kokenutta ammattilaista?

Mentorin ja coachin roolissa yhtäläistä on se, että molemmissa tuetaan aktorin tai valmennettavan kehittymistä. Keinot ovat osittain samat, mutta osittain erilaiset. Mentorilla on enemmän liikkumavaraa kuin coachilla. Mentori voi vapaasti jakaa omasta osaamisestaan. Hän saa kertoa omista kokemuksistaan ja tarinoida omista sattumuksistaan. Hän voi myös neuvoa ja ideoida yhdessä aktorin kanssa. Hän voi antaa vinkkejä huomioiden kuitenkin, että aktori tekee aina omat valintansa. Tämä pelisääntö kannattaakin keskustella jo ohjaussuhteen alussa. Aktori on aina vastuussa omasta oppimisestaan ja omista valinnoistaan. Tarinoinnin lisäksi mentori voi ja hänen kannattaa käyttää myös coachingissa käytettäviä ohjaustyylejä eli kuuntelua, kysymyksiä, haastamista ja aktorin rohkaisua. Mentoroinnissa ja coachingissa on paljon samaa, mutta coaching-taitoja opiskelleen ammattilaisen on syytä muistaa tärkeä ero eli substanssiosaamisensa reilu käyttäminen. Näin säilyy myös mentoroinnin hyvä ja kannatettava perusidea, jossa mentori antaa oman kokemuksensa ja osaamisensa aktorin käyttöön. Aktorin vastuulla on käyttää sitä harkiten ja omaan kokemusmaailmaansa linkittäen.

Päivi Kupias ja Raija Peltola
mentorit ja mentoroinnin valmentajat
Tevere Oy

KIRJOITA HAKUSANA TÄHÄN JA PAINA ENTERIÄ