Mikä on minulle tärkeää, mitä minun juuri nyt on syytä luvata itselleni?

Teksti: Raija Peltola, 3.1.2019

Uuden vuoden alkuun sisältyy ajatus käänteestä: käännetään uusi lehti; kellon viisari kääntyy eteenpäin. Juuri silloin on sopiva hetki muuttua – aloittaa uutta tai lopettaa jotain. Vuodenvaihde on myös kelpo pysähtymis- ja reflektointipaikka. On hyvä miettiä hetki, missä olen ja mihin suuntaan haluan mennä. Mikä on minulle tärkeää, mitä minun juuri nyt on syytä luvata itselleni?

Myös vertaistuki ja – paine kuuluvat tiiviisti vuodenvaihteeseen. Se näkyy esimerkiksi somessa asiaan liittyvinä päivityksinä, kun ystävät ja tuttavat kommentoivat omia lupauksiaan. ”Taidan lopettaa päivitykset lukemistani kirjoista…”, ”…aion tänä vuonna keskittyä omaan hyvinvointiini…”, ”Lähetän joka viikko postikortin jollekulle ystävälleni.”

Muuttumisessa on perimiltään kyse oppimisesta: jonkin uuden taidon harjoittelusta tai turhaksi koetun rutiinin poistamisesta. Moni meistä vaalii ajatusta elämänikäisestä kasvusta tai jatkuvasta kehittymisestä. Kumpikaan ei tapahdu itsestään, vaan tarvitaan jonkinmoisia käytännön tekoja.

Joskus toimintaansa voi muuttaa ihan vain suostumalla johonkin – vaikkapa säännölliseksi lenkkiseuraksi tai sohvaperunaksi toisen seuraan. Joskus lupaukset liittyvät suorittamisen sijaan hyväksymiseen ja armollisuuteen. Minun ei tarvitse venyä kaikkeen, tämä riittää!

Toisinaan taas tapojen muutos vaatii sinnikästä harjoittelua. En otakaan suklaapalaa – vaan ruisleipänapin. Lopetan somen iltakäytön. Leikin enemmän lasten kanssa. Kerron useammin läheisilleni, miten heitä arvostan.

Muuttumisessa on olennaista mennä jotain itselleen tärkeää kohti. Lupauksia on rakennettava omien arvojen päälle. On vielä kerran kysyttävä itseltään: miksi tämä lupaus on minulle tärkeä?

Tukijoukkoja ja toistoa tarvitaan. Kannattaa siis kertoa aikeistaan mahdollisimman monelle. Näin lupauksen kuulee itsekin aina uudelleen ja se pysyy muistissa.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin luvata itselleen itsemyötätuntoa ja -kannustusta. Repsahdukset ja kompastelut kuuluvat oppimiseen, iso kuva ei kaadu yhteen takaiskuun. Lupauksia tehdessä on myös syytä miettiä, mikä olisi tulevaisuudessa häämöttävä palkinto niiden pitämisestä.

 

KIRJOITA HAKUSANA TÄHÄN JA PAINA ENTERIÄ