Tukea esihenkilöille mentoroinnin muodossa

29.8.2024
Teksti: Minna-Rosa Kanniainen

Kokoonnuimme tällä viikolla yhteen HUSin esihenkilötyön mentorointiohjelman välitapaamiseen. Mentorointiparit ovat työskennelleet yhdessä marraskuusta lähtien ja tavanneet toisiaan talven ja kevään aikana neljästä kuuteen kertaan. Lisäksi on sparrailtu yhdessä mentorointiin liittyviä kysymyksiä maaliskuussa.

Tunnelmat tapaamisessa olivat hyvät, vaikka uutiset suurista säästöistä sekä tulevista yhteistoimintaneuvotteluista vaikuttavat jokaiseen omalla tavallaan. Tapaamisessa keskityttiin siihen, miten mentorointi voidaan valjastaa palvelemaan osallistujia tässäkin tilanteessa.

Yhteen kokoontuessa olennaista oli jakaa fiiliksiä, käydä läpi parien tilanteet mentoroinnin saralla ja tehdä väliarviointia mentoroinnin kriittisiä tekijöitä tarkastellen. Keskustelua syntyi mm. tapaamisten pitämisestä eri tavoin: kasvokkain, kävellen tai Teamsin kautta. Kaikki toimivat yhtä lailla. Tapaamiset on koettu erittäin antoisina sekä aktorien että mentorien puolelta. HUSilla onkin pitkän linjan mentoreita, jotka ovat jakaneet kokemustaan ja tukeaan jo useammalle aktorille.

Kiireisen ja vaativan työn keskellä mentoroinnille on välillä vaikea löytää aikaa, mutta etukäteen sovitut tapaamiset – ja mahdollisuuksien mukaan myös etukäteen sovitut vara-ajat tapaamisille – auttavat. Käsiteltävistä teemoista on etukäteen sovittu, mutta toisaalta niiden suhteen on oltu joustavia. Tarpeen tullen on käsitelty muita, sillä hetkellä päivän polttavia aiheita aktorin tarpeen mukaan.

Pohdimme myös mikä tekee mentoroinnista mentorointia verrattuna muuhun kollegiaaliseen tukeen. Totesimme, että tavoitteellisuus ja luottamuksellisuus erottavat mentoroinnin kahvipöytä-keskusteluista. Mentoroinnin taustalla on aina pyrkimys oppimiseen. Toisaalta mietittiin sitä, onko aina pakko oppia ja kehittyä? Etenkin esihenkilötyössä, joka on monimutkaista, vaativaa ja jossa kehitys tapahtuu pitkän aikavälin kuluessa, yksi mentoroinnin tärkeimpiä päämääriä on saada vahvistusta ja rohkaisua omalle työlleen. Yhtä tärkeää on luoda aika ja paikka pysähtymiselle arjen keskellä. Hetki, jossa voi rauhassa reflektoida itselle tärkeitä kysymyksiä toisen tuella.

Parit jatkavat työskentelyään vielä syksyllä, kunnes lokakuussa kokoonnumme taas yhteiseen päätöstilaisuuteen. Hyvä työ jatkuu.

Kuvan lähde: https://www.hus.fi/ajankohtaista

KIRJOITA HAKUSANA TÄHÄN JA PAINA ENTERIÄ